Puolitoista vuosisataa sitten ilmestyi ja vähitellen vahvistui filosofinen suunta, jonka edustajat arvioivat kriittisesti idealistisen maailmankatsomuksen saavutuksia. Filosofian kriittisen lähestymistavan vaikutuksesta kehitettiin myös realismi kirjallisuudessa ja taiteessa. Kriittisistä realisteista on tullut nykyajan todellisuuden paljastajia.
Kriittinen realismi filosofian suunnana
1800-luvun jälkipuoliskolla nousi esiin suuntaus eurooppalaisessa ja amerikkalaisessa filosofiassa, josta tuli myöhemmin tunnetuksi kriittinen realismi. Sen kannattajat tunnustivat, että todellisuus on olemassa tietoisuudesta riippumattomasti. Samanaikaisesti he pitivät tärkeänä erottaa tietoobjekti kuvan ja kuvan välillä, jonka tämä esine loi ihmisen päähän.
Kriittisestä realismista, vaikka se oli heterogeeninen virta, tuli silti yksi vahvimmista filosofisista suuntauksista, jotka vastustivat uushegelialaisuutta ja pragmatismia.
Yhdysvalloissa itsenäisenä filosofisena suuntauksena kriittinen realismi sai täysin muotoaan viime vuosisadan 20-luvun alussa, kun monet filosofit julkaisivat ohjelmakokoelman esseitä tämän tieteen suuntauksen ongelmista. Keskeisen sijan kriittisen suunnan kannattajien näkemyksissä miettivät kognitioprosessit, erityisesti havaitseminen. Kriittiset realistit perustivat mahdollisuuden tuntea fyysisen maailman esineet sillä, että ihmisen kokemus on keskittynyt ulkoisen maailman havaitsemiseen.
Kriittisen realismin eri edustajat tulkitsivat omalla tavallaan niiden esineiden luonnetta, joihin ihmisen kognitio on suunnattu. Nämä teoreettiset erot johtivat pian filosofisen suuntauksen romahtamiseen. Jotkut tutkijat keksivät omat yksityiset teoriansa, joissa he pitivät yllä "henkilökohtaisen" (J. Pratt) tai "fyysisen" (R. Sellers) realismin periaatteita.
