"Kolme rauhallista" teoriasta on tullut perusopetus venäläisessä kirjallisuudessa. Kauan kaikki kotimaiset kirjailijat ja runoilijat loivat tiukasti tämän teorian mukaisesti.
Teorian keksintö
Tämän opetuksen kirjoittaja oli kuuluisa kulttuuri-, tiede- ja julkishahmo M.V. Lomonosov. 1800-luvulla venäjän kieli jaettiin tosiasiallisesti kahteen alueeseen - kirkoslaavilaiseen ja kielitaitoon. Kirjeet ja asiakirjat kirjoitettiin kirkoslaavilaisella kielellä, ja usein teksti oli mahdoton ymmärtää tavalliselle ihmiselle. Lisäksi venäjän kielellä oli paljon vanhentuneita ilmaisuja, lainauksia muilta kieliltä, raskaita syntaksikonstruktioita. Kielioppi ja ääntäminen vaihteli alueittain.
Lomonosov teki hienoa työtä venäjän kielen jäsentelyssä. Hän modernisoi sitä, julkaisi kielioppikirjoja, keksi monia sanoja, jotka korvasivat ulkomaiset lainat ja toivat kirkoslaavilaisen kielen lähemmäksi puhetta. Teoria "kolme rauhallista" tai nykyaikaisesti "kolme tyyliä" oli tarkoitettu kirjallisuudelle. Hän jakoi koko kirjallisen perinnön korkeisiin, keskisuuriin ja mataliin tyyleihin, jotka vastasivat erilaisia leksikaalisia normeja.
Korkea tyyli
Lomonosov luonnehti korkealuokkaisille teoksille oodeja, tragedioita, sankarillisia runoja, lauluja, oratorioita. Heidän piti kertoa korotetut tunteet tai historialliset tapahtumat. Tällaisissa teoksissa käytettiin vanhaa slaavismia, pompoisia vähän käytettyjä sanoja, vanhentuneita ilmaisuja: “käsi”, “oikea käsi”, “avoin” jne. Myös tavallisten kirjallisten sanojen käyttö oli sallittua.
Keskimmäinen tyyli
Keskimmäiseen tyyliin kuuluivat draamat, elegiat, eekoogat, runot, satiirit, kirjeet ja tieteelliset teokset. Nämä teokset kertoivat lukijalle nykyajan tapahtumista, mielenkiintoisten ihmisten elämästä, valaisivat ja kertoivat hänelle. Keskimääräisessä tyylissä käytettiin tavallisia venäjän sanoja, mutta puhutun kielen, kiroilun tai halventavan sanaston käyttö oli kielletty, paitsi jos toiminta vaatii. Keskityyli-työt suunniteltiin laajimmalle yleisölle.
