Pharisaismi nyky-merkityksessä on tekopyhyyden ja tekopyhyyden synonyymi. Ei jokainen henkilö, jonka sanastoon on annettu sana, ei tiedä sen alkuperähistoriaa. Ja se on peräisin muinaisesta Juudeasta.
Fariseusten lahko ilmestyi II vuosisadalla eKr. Jotkut juutalaiset, jotka ovat eri mieltä tietyistä juutalaisuuden opin oppeista, perustivat omat uskonnolliset ja filosofiset koulut. Aluksi sana "fariseus", joka merkitsi kirjaimellisesti "erotettu", oli loukkaava lempinimi. Mutta ajan myötä se alkoi lausua kunnioituksella. Fariseukset näkivät tien kansansa pelastamiseen kunnioittamalla kaikkia perinteitä ja noudattamalla sukupolvelta toiselle välitettyjä riittejä - "suullista lakia", vastakohtana Tooraan kirjoitetulle laille.
Jeesuksen Kristuksen aikaan se oli voimakas lahko, mutta liike oli jo rappeutumassa - fariseuksista tuli fanaatikoita ja casuisteja. Jeesus keskusteli paljon heidän kanssaan. Hän tuomitsi fariseukset saarnaamalla, etteivätkö he itse toteutuneet, uskoen olevansa vanhurskaita. Luukkaan evankeliumin luvussa 12 Jeesus rinnastaa farismin ja tekopyhyyden: "Sillä välin, kun tuhannet ihmiset kokoontuivat yhteen niin, että he tungivät toisistaan, hän alkoi sanoa opetuslapsilleen ensin: varokaa fariseusten hapatusta, mikä on tekopyhyyttä." Itse asiassa farisaismin nykyaikainen käsitys perustuu pääosin näihin sanoihin. Ironista kyllä, kristinuskosta, joka kerran oli nuhtellut kaikkia tekopyhiä, tuli keskiajalla hallitseva uskonto Euroopassa ja se itse sai fariseuksen luonteen, mistä seurasi uskonpuhdistuksen ilmiö, joka kiisti katolisen kirkon ministerien muodollisuuden, ulkoisen hurskauden ja tekopyhyyden.
Pharisaismi on tällä hetkellä muodollinen lähestymistapa moraaliin, persoonallisuuden kielteiseen laatuun, jolle on ominaista tekopyhyys ja tekopyhyys. Sen ydin koostuu moraalin sääntöjen tiukasta, mutta ei totta, mutta näennäisestä, muodollisesta täytäntöönpanosta. Fariseuksen ymmärtämisessä moraali laskee sokeasti rituaalin seuraamiseksi, joka on jo menettänyt todellisen taustansa. Sisäistä moraalia ja henkilökohtaisia vakaumuksia vastustaa farisaismi ulkoisen moraalin personifikaationa.
