Kauppasuhteet seuraavat sivilisaation kehitystä sen varhaisimmista vaiheista. Aluksi kaikki oli melko yksinkertaista, kaikkea rajoitti vain luonnollinen tavaroiden vaihto toiseen tuotteeseen. Kehitys kuitenkin meni eteenpäin, ja kansainvälisen kaupan vaiheessa herätettiin kysymys kauppapolitiikan harjoittamisesta. On tarpeen ymmärtää tarkemmin, mikä sen ydin on.
Kauppapolitiikasta yleisesti ottaen ulkomaankauppaa sääntelevät useimmiten politiikat. Ulkomaankauppapolitiikka merkitsee joukko menetelmiä, periaatteita ja valtion vaikutusvaltaa ulkomaankauppasuhteissa. Ulkomaankauppapolitiikan yleisimmin käyttämät vivut ovat verot, tuet, tullit ja maan asukkaiden ja ulkomailla asuvien kauppasäännöt.
Käytännössä kauppapolitiikka vaikuttaa useimmiten tavaroiden vientiin ja tuontiin. Jos tarkastellaan sitä tältä kannalta, voit erottaa useita ulkomaankaupan politiikan malleja.
Ensimmäinen malli on protektionismi. Se merkitsee tällaisten tavaroiden tuontia koskevien sääntöjen käyttöönottoa, mikä ei anna niitä tuoville yrittäjille mahdollisuutta saada taloudellista hyötyä sen myynnistä tietyllä alueella. Joko liialliset tullit tai suorat tuontikiellot vahvistetaan. Tätä politiikkaa sovelletaan erittäin harvoin, koska se voi aiheuttaa maan taloudellisten jännitteiden lisäksi myös ulkopolitiikan. Protektionismilla voi olla omia lajikkeitaan. Ensimmäinen lajike on valikoiva protektionismi, joka kohdistuu tiettyyn tavararyhmään tai tiettyyn maahan. Toinen on teollisuus, jonka päätarkoitus on tietyn teollisuuden tai talouden suojeleminen. Kolmas on kollektiivinen protektionismi, joka edellyttää suojatoimenpiteiden soveltamista useissa maissa samanaikaisesti. Neljäs lajike on piilotettu protektionismi, joka eroaa kaikista muista siinä, että tullimenetelmiä ei käytetä.
Toinen ulkomaankauppapolitiikan malli on vapaakauppapolitiikka. Nimi puhuu puolestaan. Valtio poistaa kokonaan kaikki kaupan rajoitukset sekä maan sisällä että sen tullirajoilla mahdollistaen tavaroiden vapaan liikkuvuuden. Tällaisen politiikan soveltaminen on mahdollista vain, jos on olemassa kehittynyt kansantalous, jonka avulla yrittäjät voivat kilpailla tasavertaisin ehdoin tuontitavaroiden ja -palvelujen kanssa.
Monetarismimallissa on erityinen asema, jonka mukaan maan talouden kannalta tärkeintä ei ole kehittyneen kansantalouden läsnäolo tai vahvat kauppasuhteet, vaan rahan tarjonnan runsaus taloudessa. Kauppasuhteiden kannalta runsaasti varoja voidaan saavuttaa paitsi myymällä maassa tuotettuja tavaroita, mutta myös välittämällä toimintoja maiden välillä, jotka muodostavat tavaroiden ja palveluiden kysynnän ja tarjonnan. Myös suuri määrä rahaa taloudessa voidaan saavuttaa rahapolitiikan sekä kansainvälisen lainanannon ja sijoitustoiminnan kehittämisen avulla. Mutta emme saa unohtaa, että ylimääräinen käteisvaro johtaa väistämättä inflaatioprosesseihin.
