Uskovalle korkeimman olemassaolo on itsestään selvää eikä vaadi teoreettista vahvistusta. Uskonnollisen ja filosofisen ajattelun historiassa on kuitenkin ollut monia esimerkkejä siitä, kuinka spekulatiiviset päättelyt voivat päätellä Jumalan olemisen välttämättömyyden.
Käyttöohje
1
Aivan ensimmäinen todiste Jumalan olemassaolosta Absoluuttina, toisin sanoen kaikkien ominaisuuksien haltijana ylivoimaisessa asteessa, juontaa juurensa muinaiskreikkalaisesta filosofista Anaxagorasta. Hän uskoi, että monimutkainen ja monipuolinen kosmos (maailmankaikkeus, kuten myöhemmin sanotaan) on virtaviivainen johtuen tosiasiasta, että se on luotu ja hallittu ylimmän mielen ("Nus") avulla. Myöhemmin Absoluutin teorian kehitys ilmenee Aristotelesessa, joka uskoi, että jokaisella aineellisella asialla on oma syy, että - oma syy ja niin edelleen - Jumalalle, jolla on perussyy itsessään.
2
Canterburyn Anselm tarjosi XI luvulla ontologisen argumenttinsa Jumalan olemassaolon puolesta. Hän väitti, että Jumala on Absoluuttinen, jolla on kaikki ominaisuudet (ominaisuudet) ylivoimaisessa määrin. Koska olemassaolo on minkä tahansa aineen ensimmäinen ominaisuus (kuten Aristoteles ehdotti kategorisessa rakenteessaan), Jumalalla on välttämättä olemista. Anselmia kritisoitiin kuitenkin siitä, ettei kaikkia asioita, joita ihminen voi ajatella, ole todellisuudessa.
3
Aristotelilaiset ideat, samoin kuin sen looginen rakenne, olivat läheisessä hengessä keskiaikaisten oppilaiden kanssa. Jumalallinen lääkäri Thomas Aquinas muotoili teologian sumissa viisi klassista todistusta Jumalan olemassaolosta. Ensinnäkin: jokaisella asialla on syy siirtyä itsensä ulkopuolelle, pääkäyttäjä, joka itse ei liiku, on Jumala. Toiseksi: jokaisella asialla on olennainen syy itsensä ulkopuolella, paitsi Jumala, joka on ensimmäinen olemus ja siten syy kaikkeen maailmaan. Kolmanneksi: kaikki olemassa olevat asiat ovat peräisin korkeammasta olemuksesta, jolla on ehdoton olemus - se on Jumala. Neljäs: Maallisille asioille on ominaista erilainen täydellisyys ja ne kaikki palaavat ehdottoman täydellisen Jumalan luo. Viides: kaikki maailman olemukset yhdistetään tavoitteiden asettamisella, tämä ketju alkaa Jumalalta, joka asettaa kaikelle tavoitteen. Tämä on ns. Takaosan todiste, eli siirtyminen annetusta ymmärrettävään.
4
Immanuel Kant, jolle on luotu kuuluisa kuudes todistus Jumalan olemassaolosta, nostaa tämän aiheen käytännön mielen kritiikkiin. Kantin mukainen ajatus Jumalasta on luontainen jokaiselle henkilölle. Kategorisen vaatimuksen (korkeamman moraalin lain ajatus) läsnäolo sielussa, joka joskus kehottaa käyttäytymään käytännön käytön vastaisesti, todistaa Kaikkivaltiaan olemassaolon hyväksi.
5
Myöhemmin Pascal tarkasteli uskon Jumalaan sopivuutta peliteorian näkökulmasta. Et voi uskoa ja käyttäytyä moraalittomasti tai olla hyvää tarkoittava, vaikka koetkin joitain vanhurskaan elämän vaikeuksista. Loppujen lopuksi henkilö, joka on valinnut Jumalan puolen, joko ei menetä mitään tai saa paratiisin. Uskomaton joko ei menetä mitään tai menee helvettiin. Usko tekee tietysti enemmän hyvää muutenkin. Uskonnolliset filosofit (erityisesti Frank) kyseenalaistivat kuitenkin tällaisen uskon "laadun" ja sen arvon Jumalalle.
