1800-luku oli käännekohta Venäjän historiaan. 1600-luvun lopulla Venäjä oli Euroopan suurvaltojen kannalta kaukainen ja pieni merkitys maa aivan maailman reunalla. Hänellä ei ollut poliittista painoarvoa, pääsyä merelle eikä hän väittänyt johtavan roolin maailmanpolitiikassa. Seuraavan vuosisadan loppuun mennessä tilanne Euroopan poliittisella areenalla on muuttunut dramaattisesti.
Kahdeksastoista vuosisata sisältää Pietarin I hallituskauden, palatsien vallankaappausten aikakauden ja Katariina II: n kulta-ajan. Tällaiset kotipolitiikan ylä- ja alamäet aiheuttivat sen sosiaalisen ja ulkopolitiikan kehityksen epätasaisuutta, mutta sen yleinen suunta pysyi yhdenmukaisena Pietarin Suuren uudistusten kanssa.
Tämän ajanjakson sisä- ja ulkopolitiikkaa on vaikea erottaa toisistaan. Pietari I suunnitteli kaupan aloittamista Euroopan maiden kanssa, joten pääsy merelle oli välttämätöntä. Joten vuonna 1700 alkoi sota Ruotsin kanssa. Se päättyi vasta vuonna 1721, rauhan allekirjoittamisen jälkeen Nishtadtin kaupungissa, Venäjä sai pääsyn Itämereen. Mutta jopa sodan aikana kävi selväksi, että maan teollisuuskehitys ei salli laajamittaisia Eurooppa-sotia. Tätä varten tarvitaan aseita, aseita, aluksia ja koulutettua henkilöstöä. Sota vaati tehtaiden, alusten rakentamista ja oppilaitosten avaamista. Vuosisadan puoliväliin mennessä Venäjällä oli toiminut 75 metallurgista laitosta, jotka toimittivat maalle tarvittavan valuraudan ja lähettivät metallin vientiin. Taistelu- ja kauppalaivaston laivasto ilmestyi ja monien avattujen teknisten yliopistojen ansiosta oma sotilashenkilöstönsä.
Katariina II jatkoi samaa valtion kehitystä. Verisen sodan 1768-1774 jälkeen Venäjä syrjäytti Ottomaanien valtakunnan Mustaltamereltä ja pääsi Mustallemerelle. Puolan jaon jälkeen Ukrainan ja Valko-Venäjän oikeistoalueen maat tulivat Venäjän valtakuntaan. Seurauksena kaupan liikevaihto kasvoi useita kertoja, manufactories lisääntyi ja uusia tuotantohaaroita ilmestyi. Niinpä 1800-luvun loppuun mennessä pohjoisen kaukaisesta, merkityksettömästä valtiosta Venäjältä tuli imperiumi, jolla oli yksi johtavista roolista tuolloin kansainvälisessä politiikassa.
Pietarin Suuren ja Katariina II: n laajamittaiset uudistukset tukivat vähän vanhaa maan aatelistoa. Valtaistuimen ja keisarillisen vallan vahvistamiseksi Pietari I alkoi aktiivisesti luottaa sotilaskarttaan jakaen maata palvelukseen. Joten aateli ilmestyi ja alkoi vahvistaa. 1800-luvun ensimmäisellä neljänneksellä aatelisto jaettiin henkilökohtaiseen ja perinnölliseen. Tämän kiinteistön kaikkien henkilöiden oli pakko palvella. Ajan myötä aatelisen oikeudet laajenivat yhä enemmän. Maat ja omistusoikeudet alkoivat periä, ja vuosisadan lopulla palveluksessa ei enää ollut pakollisuutta. Aatelistojen oikeuksien laajentaminen johti talonpojien orjuuttamiseen ja useisiin laajoihin kansan kapinoihin.
Toinen tämän vuosisadan piirre on julkisen elämän maallistaminen. Pietari I poisti patriarkaatin ja perusti pyhän sinodin, ja Katariina II päätti takavarikoida kirkkomaat. Kirkon uudistaminen oli Venäjän historian absolutistisen ajan alku. 1800-luvun loppupuolella valaistunut absolutismi vakiinnutti maansa Voltairen ja Diderot'n ideoiden vaikutuksesta. Maallinen kulttuuri alkaa kehittyä Venäjällä, teatteri on ilmestynyt, Fonvizin kirjoittaa komediansa, veistos ja seremoniallinen muotokuva ilmestyvät kuvataiteisiin.
Tällä vuosisadalla maa on valinnut polun, joka on kiinni Euroopan maissa, ottaen niiltä, mitä he haluavat. Tämä kehityslinja vaikutti yhteiskunnan tietoisuuteen, kulttuurin, tieteiden ja sosiaalisen ajattelun kehitykseen.
