Fables I. Krylova, joka on tuttu kaikille venäläisille lapsuudesta lähtien. Muistamalla oppilaiden tai jopa lastentarhojen kaltaisten runojen, kuten “Crow and Fox”, “Wolf and Lamb” tai “Dragonfly and Ant”, harvat tietävät, että venäläinen fabulisti ei ollut näiden tarinoiden luoja.
Fabula, satiirisen ja moraalin luonteinen teos, ei ollut koskaan levinnyt venäläisessä kirjallisuudessa. A. Kantemirin, V. Trediakovskyn, A. Sumarokovin ja I. Dmitrievin fabuja ei sisällytetty venäläisen kirjallisuuden "kultaiseen rahastoon", nyt unohdetaan. Voit nimetä vain kaksi kotimaista kirjailijaa, jotka ovat selvästi osoittaneet itsensä tässä genressä: Ivan Krylov 1800-luvulla. ja Sergei Mikhalkov 1900-luvulla. Mutta vain I. Krylov tuli kirjallisuuden historiaan tarkalleen fabulistina: hänen komediansa, tragediansa ja romaaninsa unohdetaan, tarinoita jatketaan julkaisemista, monista heistä käyneistä lainauksista tuli siivekäs sana.
Fabulajen alkuperä I.Krylova
Nykyaikaiset kutsuivat Ivan Krylovia usein "venäläiseksi lafontaineksi". Ranskalainen runoilija Jean de Lafontaine (1621-1695) oli myös kuuluisa tarinoistaan, ja tästä näkökulmasta hänen muistutuksensa I. Kryloviin ei ole epäilystäkään. Mutta kahden kirjailijan vertailulla oli toinen tärkeä näkökohta: I. Krylov lainasi monien tarinoidensa tontit J. Lafontainelta.
Tarina "Susi ja karitsa" on lähinnä ranskalaista lähdettä. Riittää, kun verrataan I. Krylovin tarinan alkua J. Lafontainin tarinan ensimmäisen rivin sanallisiin käännöksiin: "Vahvat ovat aina syyllisiä heikkoihin" - "Vahvojen väitteet ovat aina parhaat." Jopa yksityiskohdat ovat samat, esimerkiksi molemmat runoilijat "mittaavat" merkkien välisen etäisyyden vaiheittain.
Tontteja joihinkin muihin tarinoihin - “Sudenkorento ja muurahainen”, “Varis ja kettu”, “Tammi ja kaisla”, “Sammakko ja Härkä”, “Pikku morsian”, “Kaksi kyyhkystä”, “Sammakat, jotka antavat kuninkaalle”, “Eläinten tuho” - myös otettu La Fontainista.
