Taloudelliset konfliktit Venäjän kaasun toimituksista Ukrainaan ja kaasun kauttakulusta sen alueen kautta Eurooppaan ovat syntyneet säännöllisesti vuodesta 1993. Kaasunhintaan liittyvän erimielisyyden ydin on Ukrainan epävarmassa asemassa suhteessa Venäjään: onko kyse veljeisestä maasta, jolle voidaan antaa tiettyjä etuja; onko kyse itsenäisestä Euroopan valtiosta, ja sitten kaasun hinnat olisi laskettava eurooppalaisten standardien perusteella.
Konfliktin tausta
Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen vastikään muodostunut itsenäinen Ukraina, jonka kautta pääkaasuputki kulki Venäjältä Eurooppaan, oli risteyksessä: toisaalta Ukrainasta tuli erillinen valtio, vapaana ulkoisesta valvonnasta, toisaalta se oli veljeksetön maa Neuvostoliiton jälkeisessä tilassa. Siksi Ukraina on historiallisesti säilyttänyt kannustimet Venäjällä tuotetun maakaasun ostamiseen ja kauttakuljetukseen.
Sekä Venäjä että Ukraina valitsivat kapitalismin myöhemmän kehityksensa tavoitteeksi. Siksi markkinatalouden todellisuus otti vähitellen tietullinsa. Huolimatta toimitetun maakaasun huomattavista alennuksista Ukraina oli vuoteen 1995 mennessä kertonut sille erittäin suuren velan, 1 triljoonaa ruplaa.
Gazprom ilmoitti Ukrainan kaasutoimitusten keskeyttämisestä, mutta ehdotti Ukrainan velkaongelman ratkaisemista siirtämällä osa Ukrainan kaasuputkiyritysten omaisuudesta.
Venäjän ja Ukrainan välisten neuvottelujen tulosten perusteella tehtiin 10. maaliskuuta 1995 päätös jatkaa kaasutoimituksia Ukrainaan edellyttäen, että Ukrainan osapuoli antaa aikataulun kaasuvelkojen maksamiselle kuukauden kuluessa. Velanmaksuaikataulua ei koskaan toimitettu, mutta poliittisista syistä Ukrainaa ei katkaistu kaasusta.
Ensimmäisen maidan jälkeen
Vuonna 2004 Ukrainassa alkoi ”oranssi vallankumous”, jonka aikana Ukrainan pyrkimys Euroopan unioniin hahmoteltiin. Venäjän vastainen (toisinaan rehellisesti šovinistinen) retoriikka kuulosti Maidanin tavallisten jäsenten ja joidenkin merkittävien poliitikkojen huulilta. Siitä huolimatta Venäjä otti nämä muutokset hyvin hillittyinä.
Maaliskuussa 2005 ”oranssin vallankaappauksen” jälkeen Ukrainan uusi hallitus ilmoitti Gazpromille, että Venäjän kaasun kauttakulkua Ukrainan kautta Eurooppaan oli tarpeen nostaa. Kaasun kauttakululle sovellettavien etuustullien poistaminen Venäjälle pohjimmiltaan merkitsisi Ukrainan budjettitulojen kasvua.
Siitä huolimatta Gazprom suostui nostamaan kuljetusmaksua, mutta puolestaan yhdisti sen Ukrainan 50 dollarin etuuskohtelun alaisen kaasuhinnan peruuttamiseen ja Euroopan keskimääräisen kaasun hinnan asettamiseen 160-170 dollaria / tuhat. m³.
Ukrainan hallitus hylkäsi kategorisesti tällaisen ehdotuksen vaatiessaan Venäjän kanssa tehdyn aikaisemman kaasusopimusten jatkamista. Ukrainan puolueen itsepäinen epätarkkuus, samoin kuin hämärtynyt Venäjän vastainen retoriikka, johtivat joulukuussa 2005 tiukentamaan Venäjän vaatimuksia. Kaasun hinta nousi 230 dollariin / tuhat. m³.
Sitten, koska seuraavan vuoden kaasuntoimitussopimuksia ei ollut allekirjoitettu, 1.1.2006 alkaen, kaasuntoimitukset Ukrainan markkinoille lopetettiin. Mutta koska Venäjän kaasun tärkeimmät toimitukset Eurooppaan tapahtuvat Ukrainan kaasuputkien kautta, viimeksi mainitun ohjeiden mukaan vuoden 2006 ensimmäisinä päivinä vientikaasu lopetettiin Venäjän kanssa vastaamaan omia tarpeitaan. Eurooppalaiset kuluttajat huomasivat tämän heti.
Gazprom ja Ukrainan hallitus onnistuivat 4. tammikuuta 2006 sopimaan kaasun hinnasta 95 dollaria tuhatta kohti. m³. Tällaisen hinnan teki mahdolliseksi sekoitus kalliita venäläisiä ja halpoja turkmenilaisia kaasuja. Turkmenistan esitti jonkin ajan kuluttua myös Ukrainalle alimaksuvaatimukset.
