Rikosdraama on yksi kaupallisen elokuvan suosituimmista genreistä. Voidaan olettaa, että tällaiset elokuvat on tarkoitettu vain faneille "kutistamaan" hermoja ja yrittämään ratkaista epämääräistä syytä, joka on hämmentävän juonen ytimessä. Siitä huolimatta rikollisten draamien joukossa voi nähdä monia tunnustettuja mestariteoksia, jotka onnistuivat paitsi voittamaan useiden katsojapolvien rakkauden, myös tuomaan heidän tekijöilleen maailmankuuluisuuden ja monia ammattipalkintoja.
Käyttöohje
1
Jo murrosikäisen ihmisen aggression olemuksen pohdinnat on omistettu Stanley Kubrickin dystopialle "A Clockwork Orange". Hänen päähenkilö on viehättävä nuori mies Alex (tämä rooli oli yksi ensimmäisistä Malcolm MacDowellille) johtaa ryöstölle ja väkivaltaan omistautunutta nuorisojäätä. Jälkeen vankeudessa raa'an murhan jälkeen, Alex sitoutuu käymään hoidossa, jonka tarkoituksena on tukahduttaa väkivallanhimo. Kuitenkin "parantuneen" teini-iskun törmäys ympäröivän maailman todellisuuteen osoittaa häntä koskevan kokeilun epäonnistuminen.
2
Ehkä paras esimerkki rikosdraamasta oli Francis Ford Coppolan The Godfather. Corleonen maffiaklaanin historia ei ole niin huolestuttava murha- ja väkivaltapaikoista, kuin se kuvaa perheen nuorimman jäsenen Michaelin hahmon (kolmenkymmentäkaksi vuotta vanhan Al Pacinon hämmästyttävä näytelmä) kehitystä. Koko elokuvan ajan Michael Corleone siirtyy ystävällisestä ja älykkäästä nuoresta miehestä, joka ei halua koskea "perheyritykseen" klaanin julmaan ja armottomaan päähän. Elokuvan menestys sai sen tekijöitä jatkamaan eeposta työskentelemistä. Seurauksena oli ”Kummisetä 2” (Kummisetä, osa II), joka kertoi klaanin perustajan Vito Corleonen (Robert De Niro) ja “Kummisetä 3” (“hän Kummisetä, osa III) takaosasta, päättyen kuvaan hirveästä kosteudesta. Michaelin rikoksista.
3
Trilogiasta "Kummisetä" tuli monella tapaa myös italialaisen ohjaajan Sergio Leonen kultti-elokuva "Kerran Amerikassa" Robert De Neron kanssa nimiroolissa. Totta, tässä yleisö ei ole enää mafia, vaan katugangsterien jengi, jonka tie vaurauteen ja vaurauteen loppuu väistämättömään romahdukseen.
4
1900-luvun 70- ja 80-luvun rikollisten draamien joukossa on mahdotonta mainita neuvostoliiton ohjaaja Stanislav Govorukhinin elokuvaa "Kokouspaikkaa ei voida muuttaa." Koska hänet esiintyi ensimmäistä kertaa televisiossa marraskuussa 1979, miljoonat venäläiset katsojat rakastavat häntä edelleen, kiitos suurelta osin loistavalle näyttelijäyhtyeelleen. Kaksi tapaa "armon aikakauteen" (tämä on elokuvan perustana oleva Weiner-veljien romaanin alkuperäinen nimi) esitetään rikollisen etsintäkapteenin Gleb Zheglovin (Vladimir Vysotskyn loistava työ) ja hänen nuoren kumppaninsa Vladimir Šarapovin (Vladimir Konkin) kuvien kautta.
5
90-luvulla syntyi erityyppisiä rikollisia draamoja. Heidän tekijänsä joko lisäävät elokuvien psykologiaa, korostavat joskus vapauden eksistentiaalista teemaa tai jopa sallivat itselleen valitun genren ironian. Jonathan Demmen ohjaama Oscar-palkittu elokuva Lampaiden hiljaisuus perustuu hienostuneeseen psykologiseen kaksintaisteluun kannibalistisen maniakin Hannibal Lecterin (Anthony Hopkins) ja FBI: n nuoren työntekijän Clarissa Starlingin (Jodie Foster) välillä. Clarissa tutkii sarjaa toisen hullujen maniakkien tekemistä murhista ja odottaa Lecterin auttavan häntä ymmärtämään rikollisen psykologiaa. On mielenkiintoista, että Anthony Hopkinsin hahmo on niin fiksu ja viehättävä, että hän ilmaisee tahattomasti myötätuntoa yleisön ja itse Clarissan keskuudessa.
6
Quentin Tarantinon Pulp Fiction -elokuva on täysin erilainen ilmapiiri. Tarina kahden hauskan gangsterin Vincentin (John Travolta) ja Julesin (Samuel L. Jackson) seikkailusta on kietoutunut bokserin Butch Coolidgen (Bruce Willis) tarinaan, joka kieltäytyi luovuttamasta sopimustaistelusta. Seurauksena on outo yhdistelmä väkivaltaa ja ironiaa. Elokuva sai Cannesin elokuvafestivaalin kultaisen palmuhaaran.
7
Ja lopuksi, elokuva "Shawshankin lunastus", jonka on ohjannut Frank Darabont, joka johtaa melkein kaikkia rikosdraamoja. Tarina, joka alkaa perinteisenä tarinaa kauhistuttavasta vankilajärjestelystä, muuttuu yhtäkkiä filosofiseksi vertaukseksi vapaudesta, jonka epäoikeudenmukaisesti tuomittu Andy Dufrain (Tim Robbins) ja hänen ystävänsä ja sellikaverinsa Ellis Boyd (Morgan Freeman) onnistuvat toteuttamaan.
