Raamatulla tarkoitetaan kristillisen kirkon pyhää kirjoitusta, joka sisältää sekä vanhan että uuden testamentin kirjat. Raamattu kertoo ihmisen ja Jumalan liitosta, puhuu moraalin perusteista ja uskovan moraalin vaatimuksista.
Pyhä kirjoitus (Raamattu) kertoo henkilölle kunnioittavan asenteen tarpeesta kotimaahansa. Isänmaata voidaan kristittyjen mukaan kutsua ei ole maallisia, vaan taivaallisia isänmaita tai tulevia isänmaita, jotka ymmärretään paratiisiksi (ihmisten tila yhteisössä Jumalan kanssa iankaikkisessa elämässä kuoleman jälkeen). Kristittyn tulisi kuitenkin kunnioittaa maallista isäänsä.
Uuden testamentin kirjoitukset puhuvat isänmaasta lahjana, jonka Jumala on myöntänyt: ”Siksi polvistukaamme meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Isän edessä, jolta kutsutaan koko isänmaa taivaassa ja maan päällä” (Ef. 3: 14-15).. Parasta tämän suhteen voidaan puhua pelkoa siitä, mitä Herra on antanut. Voidaan muistaa toinen kohta Paavalin kirjeestä Timoteukselle: ”Mutta jos joku ei välitä omasta ja erityisesti perheestään, hän luopui uskonsa ja on pahempaa kuin epäuskoinen” (1. Tim. 5: 8). "Omalla" voi ymmärtää ei vain sukulaisia (jäljempänä erikseen kotimaisia), vaan myös maanmiehiä. Tämä tarjous voidaan katsoa johtuvan epäsuorasta todistuksesta rakkauden velvollisuudesta isänmaata kohtaan.
Vanhassa testamentissa on kokonaisia rukousteoksia, jotka kuvaavat ihmisen sielun surua alkuperäisen isänmaan menetyksestä. Psalmi 136 kertoo kotimaansa menettäneiden ja vieraasta maasta löytäneiden ihmisten kokemuksista.
Raamattu sisältää siis sinänsä paikkoja, jotka kertovat velvollisuudesta rakastaa kotimaahansa.
